Suomen parhaat yrittäjyyskasvatuksen kehittäjät palkittiin: mukana 2 kehittäjää Tunne Työ 2.0:sta!
Tunne Työ 2.0 -hankkeessa mukana oleville Elina Höltälle ja Päivi Ojalalle on myönnetty YES Agentti - yrittäjyyskasvatuksen kehittäjä -tunnustus!
Hölttä toimii opettajana Lahden lyseossa, jonne hän on rakentanut yrittäjyyden kurssikokonaisuuden. Hän on osallistunut Lahden yrittäjyyskasvatussuunnitelman tekoon ja toimii muutenkin aktiivisesti yrittäjyyskasvatuksen edistämiseksi. Olemme jo aiemmin kertoneet blogissa Höltän kehittämästä Urheilijan brändi ja viestintä -kurssista.
Suomen Yrittäjien projektipäällikkö Päivi Ojala taas toimii kouluttajana Tunne Työ 2.0:n Muutoksen tekijät -koulutuksessa. Muutoksen tekijät -koulutuksen tarkoitus on tarjota konkreettista tukea työelämälähtöistä kehitystyötä tekeville lukio-opettajille. Kaksi koulutuskertaa on jo takana ja kolmas tulossa ensi keväänä. Tästä lisää aiemmassa koulutusta käsittelevässä Tunne Työ 2.0 blogipostauksessa.
YES-verkoston sivuilla kerrotaan, että YES Agentti – yrittäjyyskasvatuksen kehittäjä -tunnustukset on tänä vuonna myönnetty kahdelletoista toimijalle eri puolella Suomea. Tunnustuksen myöntää Valtakunnallinen YES ry yhdessä YES-verkoston kanssa.
YES Agentti -tunnustuksen voi saada henkilö, tiimi tai organisaatio, joka on edistänyt yrittäjyyskasvatusta ja yrittäjämäistä toimintakulttuuria. Vuoden YES Agentit 2020 ovat:
Etelä-Savo: Etelä-Savon Yrittäjät
Kanta-Häme: Hämeenlinnan lyseon lukio
Keski-Uusimaa: Hius- ja kauneusalan tiimi, Keuda
Kokkola: opettaja Anneli Kauppi, Kokkolan suomalainen lukio
Lappi: Yliopistonlehtori, dosentti Lenita Hietanen, Lapin yliopisto
Päijät-Häme: opettaja Elina Hölttä, Lahden lyseo
Pääkaupunkiseutu: Päivi Ojala, Suomen Yrittäjät
Pohjois-Pohjanmaa: Reisjärven kunta sekä Hanna-Mari Kursula ja Kristiina Takala, Kempeleen Kirkonkylän koulun yrittäjyysluokka
Varsinais-Suomi: Raision seudun koulutuskuntayhtymä Raseko
Satakunta: Jaana Lepistö, Turun yliopiston Rauman opettajankoulutuslaitos Tunne Työ 2.0 -hanketiimi onnittelee kaikkia palkittuja!
Kuva: Satu Tuunanen
