top of page

Helsingin Sanomat & Tunne Työ 2.0 -hanke

Tämän päivän lukiolainen on tulevaisuuden työntekijä!

3.3.2021 Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin Tunne Työ 2.0 -hankkeesta.

Lukioissa piilee paljon potentiaalia. Yhteistyö yritysten ja lukiolaisten välillä on paitsi kurkistus työelämään, myös hyvä tilaisuus vaikuttaa työnantajakuvaan sekä toimialojen työllisyyteen. Tunne Työ 2.0 -hankkeen projektipäällikkö sanoo, että kun työelämässä tarvittavat taidot tuodaan osaksi koulun arkea, siitä hyötyvät kaikki. Yritysyhteistyö auttaa miettimään tulevaa ammattia konkreettisemmin.


Yritysyhteistyö voi olla esimerkiksi tapahtuma, työnhakupaja tai yritysvierailu. Esimerkiksi Lahden lyseossa on toteutettu kurssi, jossa sisäisen yrittäjyyden kautta tunnistetaan urheilijan osaamista. Helsingin Luonnontiedelukiossa taas opiskelija pääsee seuraamaan päiväksi itseään kiinnostavaa työtä.

Kallion lukiossa kokemusta yritysyhteistyöstä on runsaasti. Lehtori Annemari Untamala opettaa teatteria, joka tarjoaa luontevan väylän erilaisiin kumppanuuksiin. – Yhteistyötä voidaan tehdä esimerkiksi Kulttuuritalon kanssa. Untamala kiittelee hanketta välineistä ja tuesta yritysyhteistyön järjestämiseen. Hankkeen avulla työelämälähtöisyyteen on saatu luotua selkeitä käytäntöjä. – Parhaimmillaan yhteistyö kattaa useita oppiaineita, jolloin hyöty on monipuolinen. Yhteistyön kautta opiskelijat ovat päässeet näkemään läheltä aloja ja ammatteja, joille he voisivat tulevaisuudessa työllistyä. – On kullanarvoista kuulla suoraan ammattilaisen suusta, kuinka hän on asemaansa päätynyt. Untamala kannustaa lukion opettajia ottamaan yhteyttä yrityksiin. – Kannattaa olla rohkeasti liikkeellä. Etukäteen mietittyyn ideaan on helppo tarttua, hän vinkkaa.

Koko artikkelin voit lukea tästä.


Alkuperäinen teksti: Elisa Salama

Kuva: Patrik Pesonen




Viimeisimmät
Arkisto
bottom of page