Johtamisvarjostus 2019

Tunne Työ-hankkeen johtamisvarjostus-vertaismentorointiohjelmaan kuului kolme koulutustapaamista syksyllä 2019. Tapaamisten tavoitteena oli jakaa varjostuskokemuksia muiden osallistujien kanssa sekä keskustella ja pohtia omaa rooliaan johtajana.

Vuoden 2019 johtamisvarjostukseen osallistui kuusi rehtoria Helsingin, Espoon, Vantaan, Lahden ja Lappeenrannan lukioista. Johtajia osallistui seuraavista yrityksistä: Otava oppimisen palvelut, Sweco PM Oy, Work Pilots Oy, Danske Bank AS Suomen sivuliike, Lahden Työn Paikka Oy ja Assi Group Oy.

Lisätietoja Johtamisvarjostuskoulutusohjelmasta löydät Trallasta.

 

Vertaismentorointiohjelmaan kuuluvat varjostuspäivät toteutettiin kunkin parin aikaitaulujen mukaisesti. Syksyn aikana rehtori kävi seuraamassa yhtä yritysjohtajan tavallista työpäivää ja yritysjohtaja seurasi vastavuoroisesti rehtorin päivää yhden työpäivän ajan. Kukin pari oli keskustellut etukäteen varjostuspäivästä ja sitä koskevista toiveistaan. Osa pareista laati varjostuspäivälle teeman, esimerkiksi "Oman ajankäytön tehostaminen", johon varjostaja saattoi keskittyä. Varjostusparit antoivat toisilleen palautetta henkilön johtamisesta ja työskentelytavoista sekä varjostupäivän päätteksi että yhteisissä kokouksissa.

 "Valitse kortti joka kuvaa työtäsi juuri nyt". Koulutusohjelman jäsenet valitsivat ikkunalaudalla olevista korteista käsitteitä kuten "huolenpito", "seikkailu", "asioiden hallinta" ja "tasa-paino", kuvamaan omaa työtänsä.

 

Poimintoja johtamisvarjostus vertaismentorointiohjelman kokemuksista

 

Ajankäyttö ja tehtävien monipuolisuus, olivat asioita jotka yllättivät monet yritysjohtajat heidän varjostaessaan rehtoreita. Yritysjohtajien mukaan rehtoreiden työpäivät saattoivat yhtäkkiä poiketa huomattavasti kalenteriin merkityistä tehtävistä, kun eteen saattuu yllättävä tilanne opetushenkilöstön tai opiskelijoiden kanssa. Rehtoreiden työtehtävissä vaaditaan vielä tehokkaampaa priorisointi- ja heittäytymiskykyä kuin yritysjohtajana. Rehtorit keskittyvät myös laajempaan kokonaisuuteen, kuin johtajat, joilla on oma vastuualueensa (esimerkiksi talous- kehitys- tai henkilöstöhallinto). Toisessa tapaamisessa rehtorin toimenkuvaa kommentoitiinkin näin: Yhteen rehtorin työpäivään saattaa yllättäen kuulua johtajan, psykologin, kirjanpitäjän ja "talonmiehen" -tehtäviä. Toisaalta rehtoreille tarjoutuu mahdollisuus olla läsnä koko työyhteisössä. Johtajilla on yleensä pienempi tiimi johdettavanaan, ja mikäli johtajalla on vielä oma työhuone, kosketus työyhteisöön voi olla hyvin heikko. Tämä pohdinta herätti ensimmäisessä kokouksessa vilkasta keskustelua johtajan näkyvyyden merkityksestä. Koulutusohjelman jäsenet pohtivat, muun muassa miten johtajan tulisi olla näkyvissä työyhteisössä, ja kuuluuko hyvään johtajuuteen esimerkiksi alaisten kahvihuoneessa vierailu.

Rehtorit kertoivat saaneensa varjostuspäiviltä paljon uusia vinkkejä, esimerkiksi priorisointitaitojen kehittämiseen ja palaverikäytäntöjen muokkaukseen. 

 Varjostuspari jakamassa kokemuksiaan muille koulutusohjelmien jäsenille.

 

Varjostuspäivät tarjosivat kaikille osallistujille uusia konkreettisia työkaluja oman työnkuvan ja johtajuuden kehittämiseen.
Yleisesti kaikkien mielestä oli myös mielenkiintoista päästä tutustumaan erilaisiin työskentelytapoihin ja työtiloihin. Yritysjohtajat kertoivat yllättyneensä siitä, kuinka paljon lukiot ovat muuttuneet omista opiskeluajoistaan. Rehtorit kokivat erilaiset työskentelytilaratkaisut, joita yrityksissä on käytössään, mielenkiintoisiksi ja inspiroiviksi.

 

Varjostuskokemusten jakamisen lisäksi, Johtamisvarjostus tapaamisissa pohdittiin laajemmin, miten lukioiden ja työelämän yhteistyötä voitaisiin jatkossa kehittää. Kokouksissa keskusteltiin siitä, mitä toimintoja oppilaitokset ja yritykset voisivat toteuttaa win-win periaatteella ogranisaatioiden välillä. ”Kun yrittäjillä on suuri tarve (esim uusille työntekijöille) löytyy halua yhteistyöhön” Keskusteluissa keksittiin esimerkiksi uusia ideoita ja kanavia lukioiden työelämäyhteistyön markkinointiin. Yksi esimerkeistä oli tuottaa lukion suuntautumisen perusteella suunnattua palvelua/tuotteita, yrityksille. Lukion liikuntalinja voisi esimerkiksi koostaa liikuntapäivän yirtyksen Tyhy-päiväksi.

Monet varjostusparit, kertoivat jo suunnittelevansa yhteistyön ja varjostustoiminnan jatkamista koulutusohjelman jälkeen.

 

Kiitos kaikille koulutusohjelmaan osallistuneille aktiivisesta ja kehittävästä tyäskentelystä!

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Featured Posts

Kesätekemistä lukiolaisille – töitä tai uusia taitoja

January 14, 2019

1/1
Please reload

Recent Posts

November 28, 2019

Please reload

Archive