Saimian ja Lappeenrannan lukiolaisten yhteistyöprojekti palkittu Vuoden kieliteko -palkinnolla!
Suomen kieltenopettajien liiton SUKOLin hallitus on valinnut Vuoden kieliteoksi oppilaitos- ja opiskelijayhteistyönä syntyneen YouTube-videosarjan, joka toteutettiin osana Tunne Työ -hanketta. Palkinto luovutettiin työryhmälle SUKOLin syyspäivillä launtaina 5.10. Kouvolassa.
Palkinnon saajaa ehdottivat Lappeenrannan seudun kieltenopettajat ry. Palkinnon myöntämisellä halutaan antaa tunnustusta lukion ja ammattikorkeakoulunyhteistyölle, työelämän kielitaidon merkityksen esille tuomiselle sekä opiskelijoidenkielitietoisuuden vahvistamiselle.

Kuvassa: Marika Roos, Olesia Kullberg ja Mari Tepponen
Palkitun YouTube-videosarjan takana on Saimaan ammattikorkeakoulun kielikeskuksen englannin ja venäjän kielen lehtorin Olesia Kullbergin ohjaama opiskelijaryhmä, johon kuului opiskelijoita ammattikorkeakoulusta ja molemmista Lappeenrannan lukioista. Työryhmä valmisti kevään 2019 aikana kuusi YouTube-videota kielitaidon merkityksestä työelämässä. Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijat toimivat kuvaajina ja leikkaajina ja Kimpisen lukion vieraiden kielten kurssien opiskelijat haastattelijoina. Lisäksi yhdessä videossa Kimpisen lukion opiskelijat kertovat vieraiden kielten opiskelusta ja motivaatiosta.
Projektin videot katottavissa täältä.