Helsingin kielilukiossa tavoitteena on, että opiskelijalla on lukion aikana säännöllisesti mahdollisuuksia urapohdintaan ja työelämävalmiuksien kehittämiseen. Lukuvuonna 2018-2019 työelämäyhteyksiä kehitettiin monella osa-alueella ja tässä blogissa on poimintoja niistä.

 

Opiskelijat osallistuivat eri oppiaineiden työelämävierailuihin työpaikoilla ja asiantuntijavierailuihin lukiolla, joita järjestettiin jälleen runsaasti. Vierailuja tehtiin viime lukuvuonna peräti 70 ja tänä lukuvuonna määrä vaikutti yhtä suurelta, vaikkemme enää laskeneet tarkkaa määrää. Tavoitteenamme on, että jokaisessa oppiaineessa vähintään yhdellä kurssilla on työelämä- ja jatko-opintovierailu tai -vieras.

 

  

 

 

Toteutimme myös ensimmäisen kerran alumni-iltapäivän, jossa opiskelijat saivat valita kaksi alumnia, joiden jatko-opinto- ja/tai urapolusta he pääsivät kuulemaan ja kyselemään. Moni kertoi tämän auttaneen omassa urapohdinnassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikki toisen vuosikurssin opiskelijat saivat ensin työnhakuvalmennusta AYY:n HR-puolen asiantuntijoilta ja etsivät sitten itselleen urapäiväpaikan, jossa he pääsivät varjostamaan itseään kiinnostavan ammattilaisen työpäivää.

 

 

 

Kielilukio on löytänyt useita yhteistyökumppaneita, joiden kanssa toteutamme työelämäkursseja. Järjestämme Myynti ja markkinointi- sekä Communication and negotiation skills-kurssin Taloudellisen tiedotustoimiston kanssa, ravintola-alalle valmentavan Rafla-kurssin Barona HoReCan kanssa, ensiapukurssin Metropolia-ammattikorkeakoulun kanssa, yrittäjyyskurssin Nuori yrittäjyys ry:n kanssa, myyntipsykologian kurssin Helsingin avoimen yliopiston kanssa ja ensi vuonna turvallisuusalan kurssin Securitaksen kanssa. Lisäksi lukiolainen voi kehittää työelämätaitojaan esimerkiksi kesätyö-, opas- ja tutorkursseilla. Rafla- ja Securitas-kursseille osallistuneet opiskelijat saavat kurssin jälkeen myös töitä.

 

 

 

 

Kultaa Konstan, Walterin, Jamin ja Reiman tiimille! Markkinoinnin ja myynnin kurssin yhteistyöyritykset Storia Productions ja F-Musiikki palkitsivat tiimin markkinointisuunnitelman ja kutsuivat heidät mukaan tekemään kampanjaa. Kurssista voit lukea tarkemmin täältä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Leirikouluissa tutustuttiin työ- ja jatko-opintomahdollisuuksiin vierailemalla esimerkiksi Euroopan komissiossa sekä yliopistoissa Skotlannissa, Tallinnassa ja Tartossa.

 

 

 

 

 

 

Ensimmäisen vuoden kielilinjalaiset olivat jatko-opinto- ja työelämäretkillä Turussa ja Tampereella. Näistä voit lukea tarkemmin täältä. Anne Isotalo suunnitteli kielipassin, jolla opiskelijan on mahdollista osoittaa kokonaisvaltaisesti lukiossa, vapaa-ajalla ja työelämässä hankittu kielitaito. Se otetaan laajemmin käyttöön ensi lukuvuonna. Lukuvuoden päätteeksi valmistui myös Helsingin kielilukion opiskelijan työelämäpolku, johon kokosimme yhteen ennen hanketta ja sen aikana kehitettyjä lukiomme työelämäyhteistyön malleja.

 

 

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Featured Posts

Kesätekemistä lukiolaisille – töitä tai uusia taitoja

January 14, 2019

1/1
Please reload

Recent Posts