Helsingin kielilukio - Jesse Lempiäisen vierailu opiskelijoiden kertomana

Rovion markkinointiasiantuntija, DJ ja vaatemerkki Jetiförlivetin perustaja Jesse Lempiäinen vieraili englannin businesskurssillamme koulussamme Helsingin Kielilukiossa. Hän kertoi meille siitä, miten on mahdolllista päästä vaikka kuinka pitkälle, jos on palava intohimo jotakin tekemistä kohtaan. Hän teki paljon töitä sen eteen, että pääsi työskentelemään Angry Birdsin parissa ja nykyään hän hoitaa muun muassa markkinointia sekä kaupallistamista eli miettii sopivia videoita, joilla saada kohdehenkilöitä lataamaan kyseisen sovelluksen omaan älypuhelimeensa.

Oli hienoa kuulla, että Jesse on päässyt tekemään paljon kansainvälistä yhteistyötä isojen yritysten, kuten Unicefin, Evertonin, NFL:n, Chicago Bullsin sekä Iron Maidenin kanssa. Hänen esityksensä oli visuaalisesti upea ja koko vierailu oli todella hyödyllinen, sillä Jesse antoi myös hyviä neuvotteluvinkkejä tulevaisuutta varten. Neuvottelutilanteeseen vaikuttaa esimerkiksi se, onko keskustelukumppani introvertti vai ekstrovertti. Jesse on huomannut, että introverteille kannattaa lähettää esityslista etukäteen, jotta he voivat valmistella kommentteja etukäteen, kun taas ekstrovertit voivat kokoontua spontaanisti sekä ajatella ääneen. Jesse puhui myöskin todella avoimesti elämästään ja vastasi vaikeimpiinkin kysymyksiimme.

Laura Ilmonen 17B ja Humeira Jafari 17A, Helsingin kielilukio

Featured Posts
Recent Posts
Archive
Search By Tags
Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square
  • Facebook Social Icon
  • Instagram Social Icon
  • Twitter Social Icon
  • YouTube Social  Icon

 

© 2020 Tunne Työ 2.0 uudet sivut

 Sivut ja päivitykset: Heidi Hannikainen

 Päivitetty viimeksi 17.9.2020
 

 

© 2018  Tunne Työ -suunnittele ura (2017-2019)

// Sivut ja kuvat: Susan Tuulosniemi

Sivu päivitetty 20.12.2018

Seuraa #tunnetyö