Ressun toinen Studia Ressu-luentotilaisuus 17.1.2019
Ressun lukiossa järjestettiin 17. tammikuuta projektin toinen Studia Ressu -luentotilaisuus. Kolmannessa jaksossa lukiossamme oli erityisenä teemapainotuksena äidinkieli ja kirjallisuus sekä taito- ja taideaineet. Painotukseen sopikin erittäin hyvin, että saimme puhujaksi vuonna 2003 Ressussa ylioppilaaksi kirjoittaneen elokuvaohjaajan ja käsikirjoittajan Oskari Sipolan. Tilaisuuteen osallistuivat kaikki äidinkielen tänä keväänä kirjoittavat abiturientit eli hieman alle 200 ressua. Äidinkielen nykyisissä YO-kokeissa myös liikkuvaan kuvan analysointiin liittyvät tehtävät ovat saaneet entistä suuremman merkityksen.

Kuva: Oskari Sipola on työurallaan jo moneen: elokuvia, lyhytelokuvia, sarjoja, mainoksia…
Oskari Sipolan työ elokuva-alalla ei ole ehkä kaikkein tyypillisin, kun tarkastellaan viime vuosien ressujen sijoittumista jatko-opintoihin ja työelämään. Oskari toi kuitenkin useasti esiin että kannattaa seurata unelmiaan ja lähteä sille alalle, joka itseään kiinnostaa, riippumatta siitä, onko kyseinen ala juuri sillä hetkellä kaikkein eniten ”in” vai ei. Tulevaisuuden työllisyystilannetta on vaikea arvioida ja monet palavat loppuun yrittäessään opiskella ja työskennellä sellaisella alalla, jossa ei ole mukana koko sydämestään.
Oskarin mukaan hän kuitenkin sai kannustusta omalle uniikille uravalinnallaan jo Ressussa esimerkiksi musiikin opettajalta, ja myös hänen kaveripiirinsä kannusti eteenpäin, vaikka kaverit eivät itse elokuva-alalle olleetkaan suuntaamassa. Oskari, kuten monet muutkin, joutui kuitenkin viettämään pari välivuotta yrittäessään sisään Taideteolliseen korkeakouluun (nyk. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu). Tämä aika ei kuitenkaan mennyt hukkaan: esimerkiksi työskentely Postissa avasi Oskarin silmät näkemään miten mielipiteiltään, taustoiltaan ja elämäntavaltaan kovin erilaisia ja samalla mielenkiintoisia ihmisiä sitä Helsingissä asustaakaan.

Esityksessään Oskari Sipola kertoi niin omasta taustastaan, lukioajoistaan, opiskeluistaan kuin käytännön työstäänkin. Erityisen hyvin hän selosti, kuinka hänen ohjaamansa Ylen televisiosarja HasBeen eteni käsikirjoituksesta hiljalleen kuvauksen, leikkauksen ja editoinnin kautta valmiiksi sarjaksi. Tekstin, näyttelijäsuoritusten ja kuvauksen taidokas yhdistäminen vaatii laajaa näkemystä ja ymmärrystä sekä valtavasti työtä, jota harva katsoja osaa ajatella sarjaa katsoessaan.
Abit esittivät sekä tilaisuuden aikana että sen jälkeen Oskarille monia kysymyksiä, ja kävikin ilmi, että tästäkin joukosta löytyi ressuja, jotka ovat hakeutumassa nimenomaan taiteelliselle alalle. He kiittelivät, että pääsivät kuulemaan Oskarin mielenkiintoisesta ja ainutlaatuisestakin uravalinnasta. Etenkin suoratoistapalvelujen valtavan suosion myötä erilaisten sarjojen katsominen ja seuraaminen on aivan eri tasolla kuin esimerkiksi Oskarin omana abiaikana, jolloin tarjonta rajoittui muutamaan suomalaisen televisiokanavan tarjontaan. Eräässä ressujen abirekassa ilmeistyikin penkkaripäivänä aiheeseen sopiva teksti ”Bileet+Netflix=ällän päperit”. Sopivassa suhteessa näiden vapaa-ajan muotojen yhdistäminen raskaisiin opintoihin saattaakin olla paikallaan. Esityksen jälkeen abeille kuitenkin lienee käynyt selväksi, että näiden abien ahmimien suoratoistopalvelujen sarjojen taustalla onkin Oskarin kaltaisten osaavien ammattilaisten joukko ja valtavan suuri työurakka.

Kuva: Abit pääsivät esityksen aikana myös kokeilemaan käsikirjoittajan tuotosten käyttöä: vuorosanojen lukemista