top of page

Luonnontiedelukion abin haastattelu: Pitää uskaltaa!


Kun Helsingin luonnontiedelukion abi Väinö Saarinen oli ollut päivän uravarjostustehtävää tekemässä kuntokeskus Elixiassa, häntä pyydettiin yritykseen töihin. Kävi nimittäin ilmi, että Väinöllä oli juuri sellaista osaamista, mitä liikuntakeskuksessa tarvittiin: Väinö hallitsee somemarkkinoinnin.

Väinö Saarisesta tuli itse asiassa yrittäjä jo 15-vuotiaana. Hän oli pitkään harrastuksenaan seurannut Jokerien jääkiekkojoukkuetta fanikanavallaan Twitterissä, ja tämä huomattiin Jokereissa. Kun seura lanseerasi salibandyjoukkueeen, se otti yhteyttä Väinöön ja pyysi häntä tekemään uudelle joukkueelle graafista suunnittelua ja somemarkkinointia. Pyyntöä perusteltiin sillä, että Väinöllä ”on silmää”.

Suunnittelutyössään Väinö on itseoppinut. Hän kertoo harrastaneensa piirtämistä ja kaikenlaista suunnittelua lapsesta saakka, ja myös videoharrastus on osaltaan mahdollistanut erilaiset markkinoinnin työtehtävät.

Yrittäjänä Väinö kertoo saaneensa vinkkejä ja taustatukea perheeltään. Toimiessaan kevytyrittäjänä ja nyttemmin toiminimellä hän on hyödyntänyt yrityksen paperitöihin netissä toimivaa laskutuspalvelua, josta hän kertoo saavansa tarvittaessa käytännön neuvoja yrityksen pyörittämiseen.

Hyvin tehty työ synnyttää uutta työtä. Tällä hetkellä Väinöllä on useita erilaisia toimeksiantajia. Yhteen niistä kytkeytyy myös Väinön harrastus: hän valmistautuu fitnesskisoihin ja on löytänyt valmennustiimin, Finnish Physique Academyn, jonka työskentelyyn hänen on ollut helppo sitoutua. Nyt hän huolehtii vakituisesti tiimin someviestinnästä.

Koulun, yrittäjyyden ja harrastusten lisäksi Väinö ehtii myös palkkatöihin, hän nimittäin työskentelee noin 25 tuntia viikossa elektroniikkamyyjänä. Väinö kertoo, että sai tämänkin työpaikan harrastuneisuutensa avulla - hänen lähettämänsä videotyöhakemus oli vakuuttanut työnantajan oitis. Niin kuin arvata saattaa, myös Väinön tulevaisuudensuunnitelmat sivuavat markkinointia: hän tähtää opiskelemaan kauppatieteitä.

Väinö on siis onnistunut kääntämään harrastuksensa ja osaamisensa mielenkiintoiseksi työksi. Väinö kannustaa kaikkia oman osaamisensa hyödyntämisestä haaveilevia rohkaistumaan: ”Olen päässyt näihin juttuihin, kun olen uskaltanut kysyä työmahdollisuuksia.”

Väinö Instagramissa: v.graphic

Väinö netissä: www.vsaarinengraphic.com

Viimeisimmät
Arkisto
bottom of page