Johtamisvarjostus 2019 on täällä - lukiorehtoreiden ilmoittautuminen nyt käynnissä
Tunne Työ - suunnittele ura -hankkeessa toteutetaan jälleen vuonna 2019 johtamisvarjostus yhdessä yritysjohtajien ja lukiorehtoreiden kanssa. Etsimme nyt mukaan yhdeksää innokasta hankelukioiden rehtoria, joille etsimme yritysjohtajan mentoripariksi. Ilmoittautuminen on käynnissä.

Johtamisvarjostuksessa rehtori ja yritysjohtaja ovat mentoripari, jotka varjostavat toistensa työpäiviä sekä sparraavat ja oppivat toisiltaan esimiehinä.
Johtamisvarjostuksen tavoitteena on muun muassa:
Tukea rehtoreita onnistumaan yhteiskunnan vaatimuksia vastaavan lukion kehittämisessä.
Mahdollistaa rehtoreiden ja yritysjohdon johtajana kasvu luomalla foorumi tietojen, taitojen, osaamisten ja käytännön työkalujen jakamiseen ja yhteiseen kehittämiseen.
Tutustuttaa yritysjohtoa nykyaikaiseen oppilaitosten johtamiseen ja tulevaisuuden työntekijöiden koulutukseen.
Luoda lukioihin verkostoyhteistyön avulla työelämälähtöistä toimintakulttuuria ja tukea kumppanuuksien rakentamista.
Tehdä tulevaisuustyötä yritysten ja lukioiden johtajien yhteistyönä.
Johtamisvarjostus muodostuu mentoriparin henkilökohtaisesta tapaamisesta, kolmesta (3) lähipäivästä, vähintään kahdesta (2) varjostuspäivästä ja muutamista kehittämistehtävistä. Mentoriparit muodostetaan kevään 2019 aikana. Varjostukset ja lähipäivät toteutetaan syksyllä 2019. Lisätietoa ja tarkempaa aikataulu löytyy alla olevasta tiedotteesta.

Fasilitaattorina varjostuksessa toimii jälleen Kaisa Isotalo (KT, Seinäjoen lyseon rehtori, johdon työnohjaaja, coach Master-CSLE, TAT:n Critical Friends -koulutuksen vastuukouluttaja 2017 ja Johtamisvarjostus I -ryhmän fasilitaattori 2018).
Rehtoreiden ilmoittautuminen
Johtamisvarjostukseen otetaan mukaan yhteensä yhdeksän hankkeen lukiorehtoria. Viisi (5) rehtoripaikkaa on varattu ensisijaisesti Helsingin pilottilukioille. Neljä (4) muuta paikkaa varataan niin, että Espoon, Lahden, Lappeenrannan ja Vantaan lukiokoulutus saavat yhden rehtoripaikan. Tunne Työ-hanke etsii kullekin rehtorille yritysjohtajan pariksi.
Lähde mukaan yritysjohtajan mentoripariksi ja ilmoittaudu mukaan pe 22.3.2019 mennessä tästä.
Yritysjohtajien ilmoittautuminen
Etsimme yritysjohtajia lukioiden rehtoreiden mentoripareiksi eri aloilta. Toiveenamme on, että toimit johtajana, päällikkönä tai vastaavissa johto- tai esimiestehtävissä.
Ilmoittautuminen alkaa yritysjohtajille rehtoreiden ilmoittautumisajan päätyttyä maalis-huhtikuussa 2019.
Tervetuloa mukaan!
Mikäli haluat kuulla johtamisvarjostuksesta enemmän, ota rohkeasti yhteyttä!
Lisätietoa:
Suvi Kytöharju
projektipäällikkö
Tunne Työ – suunnittele ura -hanke (ESR)
Helsingin kaupunki
Puh. 040 835 98 17
suvi.kytoharju(a)hel.fi