Alumnien aamupäivä ja tieteiden iltapäivä
Sibelius-lukiosta valmistuneet alumnit olivat jälleen kertomassa nykyisille opiskelijoille opiskelu- ja uratarinoitaan torstaina 10.1.2019. Aamupäivän aikana saimme kuulla mielenkiintoisia esittelyjä eri aloilta. Oikeustieteestä kertoi Matias Tamlander, Leipuri-kondiittori opinnoista Minttu Viljaharju, sairaanhoitaja opinnoista Priska Knuutinen, ruotsin kielen opiskelusta Ester Sundström, valtiotieteistä Kreeta Koskijoki, tanssitaiteesta Jyrki Kasper, biologiasta Valtteri Lehto, lääketieteestä Katja Kangas, graafisesta suunnittelusta Akseli Manner sekä sisustussuunnittelusta Aino Heinäsuo. Suuret kiitokset ihanille alumneille, ette arvaakaan miten tärkeää panoksenne oli!
Tieteiden päivää vietiin iltapäivällä ja professori Olli Capen luennoi syöpähoitojen uusista tuulista ja dosentti Jukka U. Palo Suomalaisten genetiikasta. Luennoitsijat olivat varsin mukaansa tempaavia ja saivat yleisön mukaansa. Myös koulun ulkopuolisia kuuntelijoita oli varsin paljon. Tuttuun tapaan koulun lauluopiskelijat esiintyivät. Kiitos Tanjalle ja Susannalle upeista esityksistä!