Osuuskuntatoiminta tiimioppimisen ympäristönä

Tiimistä toimeen!

 

Lappeenrannan Lyseon lukion tiimiryhmäläiset vierailivat ÄI4-kurssin päättöpäivänä 25.1.2019 Saimialla eli Saimaan ammattikorkeakoululla tutustumassa markkinointiosuuskuntien toimintaan. Pääsimme opiskelijoiden kanssa mukaan Mission ja Siriuksen treeneihin, joissa äidinkielen työelämätaidot korostuivat positiivisesti. Lukiolaisten mielestä päivä meni mukavasti, vaikka lukion lihapullat jäivätkin sen vuoksi väliin.

 

Odotukset osuuskunnille ja niiden toteutuminen

 

Päivään lähdettiin avoimin mielin. Tavoitteena oli, että lukion tiimiryhmäläiset näkevät, millaista tiimioppiminen voi seuraavalla asteella olla. Toivoimme myös, että lukiolaiset saisivat seurata käytännössä, miten markkinointi toimii. 

 

Aluksi osuuskunta Mission ohjaaja Jaani Väisänen kertoi meille yleisesti opiskelusta osuuskunnissa. Sen jälkeen osuuskuntalaiset kertoivat viikon onnistumisistaan, esimerkiksi hyvin sujuneista myynneistä tai vaikkapa verkkosivuprojektin etenemisestä. 

 

ÄI4-kurssin kannalta kiinnostavimpaan antiin päästiin, kun Väisänen laittoi osuuskuntalaiset väittelemään Digikaappaus-projektille ajankohtaisista markkinoinnin aiheista. Osuuskuntalaiset väittelivät kuvitteelliset kyllä- tai ei-hatut päässä ja argumentoivat hyvin monipuolisesti, minkä lukiolaisetkin hyvin huomasivat. Kiinnostavaa oli myös nähdä, miten nopeasti osuuskuntalaiset reagoivat, kun kuvitteelliset hatut vaihdettiin toisin päin ja väitteen vastustajat saivatkin alkaa puolustaa väitettä. Väittely antoi mallia siitä, miten äidinkielen ja kirjallisuuden kurssi 4 näkyy konkreettisesti jatko-opinnoissa sekä                                                               varmasti myös työelämässä. 

 

Osuuskuntalaisten kautta saimmekin ikään kuin ylimääräisenä kurkistuksen paitsi jatko-opintoihin, myös työelämään, sillä osuuskuntalaiset opiskelevat taitojaan työelämän sääntöjä noudattavassa maailmassa. Osuuskunta vastuuttaa ja toisaalta myös vapauttaa, sillä opiskelijat päättävät itse ja myös riskeeraavat itse. 

 

Loppupäivästä osuuskuntalaiset esittelivät myös, mitä hyviä kirjoja joko markkinoinnista tai self-help-osastolta he ovat lukeneet. Väisänen korostikin lukemisen ja kirjoittamisen tärkeyttä niin jatko-opinnoissa kuin työelämässä ja kertoi, että jos työhakemusta ei osaa kirjoittaa ja itseään markkinoida, työnantajat eivät ota hakijaa haastatteluun.

 

Päivä Saimialla osoittautui siis hyvin tavoitteita vastaavaksi: saimme kuulla tiimiopintojen mahdollisuudesta ammattikorkeakoulussa sekä saimme käytännön katsausta paitsi markkinoinnin ammattikorkeaopintoihin, myös työelämään. Lisäksi vierailu väittelyineen ja lukemisen ja kirjoittamisen tärkeyden korostamisineen sopi ÄI4-kurssille erinomaisesti. Sovinkin jo alustavasti, että vien mielelläni joskus myös aivan tavallisen ÄI4-kurssin ryhmän tutustumaan osuuskuntien toimintaan.

 

Tietoa tiimiryhmästä:

  • Lappeenrannan Lyseon lukion tiimiryhmä aloitti toimintansa syksyllä 2017.

  • Tiimiryhmään hakeuduttiin lukioon ilmoittautumisen yhteydessä.

  • Tiimiryhmäläisiä on 23 opiskelijaa.

  • Opiskelijat tekevät yritysyhteistyötä Etelä-Karjalan EeKoon kanssa ja ansaitsevat samalla rahaa tulevaa opintomatkaa varten.

  • Ryhmäläiset opiskelivat ensimmäisenä vuonna jokaisessa jaksossa 2-3 kurssia oppiainerajat ylittävästi tiimeissä.

  • Toisena vuonna tiimiopintokursseja on kahdessa jaksossa.

 

Tietoa osuuskunnista: 

  • Saimialla markkinointia voi opiskella osuuskunnissa tai syksyllä alkavassa verkkotradenomikoulutuksessa.

  • Kolmannen vuoden opiskelijoiden osuuskunta on Missio ja toisen vuoden opiskelijoiden osuuskunta Sirius.

  • Osuuskunnissa tiimityöskentely perustuu pitkälti osuuskuntatoiminnan ympärille.

  • Opiskelijat saavat opintopisteitä kirjojen lukemisesta ja esseiden kirjoittamisesta, treeneistä eli yhteisistä kokoontumisista, joissa voidaan esimerkiksi opettaa toisia tai ryhmäytyä, sekä projektien toteuttamisesta.

  • Osuuskunnat ansaitsevat rahaa, ja sitä voidaan käyttää esimerkiksi hankintojen tekemiseen.

  • Palkkaa osuuskunnissa ei makseta.

 

 

Lisätietoja: Niina Hämäläinen, Lappeenrannan Lyseon lukio, niina.hamalainen@lappee.fi

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Featured Posts

Kesätekemistä lukiolaisille – töitä tai uusia taitoja

January 14, 2019

1/1
Please reload

Recent Posts