Kesätekemistä lukiolaisille – töitä tai uusia taitoja
Vaikka ihan vielä ei kesä ole mielessä, kannattaa sitä silti jo alkaa suunnittelemaan.
Kesällä on ihana myös lomailla ja levätä koulutyön jäljiltä, mutta ihan koko lomaa ei kannata hapantua. Alle on kerätty erilaista tekemistä, josta varmasti on hyötyä tulevaisuudessa; joko seuraavassa työnhaussa, tärkeänä työkokemuksena (Kyllä: Työkokemusta on myös työ, josta ei makseta palkkaa!) tai vauhdittamassa opintoja.
Kesätyöhaku on käynnissä. Kannattaa siis kirjoittaa CV valmiiksi ja harjoitella työhakemustekniikka kuntoon. Toivomme, että hakemuksesi johtaa työhaastatteluun.
Työnhakuoppaita
Kesaduuni Helsingin Ohjaamon kesätyöopas
Kannattaa tutustua myös oman kaupungin kesäseteli-ohjeeseen.
Kahden viikon mittaisesta Tutustu työelämään ja tienaa -ohjelmasta löydät listätietoa tästä.
Kannattaa myös sanoa ääneen omassa tuttavapiirissä ja verkostoissa, että etsit kesätöitä. Näin voi löytyä piilokesätyöpaikka. Suosittelemme ennakkoluulottomasti laittamaan avoimen hakemuksen, soittamaan tai piipahtamaan rohkeasti suoraan itseään kiinnostaviin yrityksiin - yllättävä tarve kesätyöntekijälle voi olla yhden avoimen hakemuksen, naapurin vinkin tai puhelinsoiton päässä.
Kuinka sinä aiot viettää ensi kesän?

Kesätöitä tehden
(kirjoita hakukenttään "kesätyö")
Work Pilots app. (keikkatyötä)

Tulevaisuuteen panostaen
Junior Ranger -toimintaa luonnossa
Vapaaehtoista maanpuolustutoimintaa
4H-yhdistys (oma yritys, kansainvälinen toiminta, leirejä)
Martat (taitoavaimet, harrastusmerkit, osaajapassi)
Suomen Punainen Risti (mm. ystäväksi yksinäiselle)
Nuori yrittäjyys (kursseja, leirejä)
Talous- ja yrittäjyyskursseja (TAT)
Espoon kuvataidekoulun kesä
Harrastushaku.fi (leirejä myös 16-18-vuotiaille)
Opiskele:

Avoimet ammatilliset opinnot (valtavasti kurssitarjontaa, josta valtaosa ilmaista)
Stadin ammatti- ja aikuisopiston avoimia koulutuksia (mm. hygienia- ja anniskelupassi)
Opiskele verkossa:
Massive Open Online Course = MOOC
Open Badges -opintomerkit (kirjaudu -> galleria)
Mozillan Open Badges -opintomerkit
Opiskele koodausta verkossa (Code Academy. Eng)
www.Udemy.com (80 000 verkkokurssia. Eng.)
Lynda.com / LinkedIn Learning (verkkokursseja. Eng.)
Khan Academy (ilmaisia verkkokursseja. Eng.)
Näiden hankkimisesta voi olla hyötyä jatkossa:
Hygieniapassi
Anniskelulupa
Järjestyksenvalvojakortti
Ensiapua-kortti (EA1, EA2)
Isos- tai protuohjaajakoulutus
Reissaten

Tietoa opiskelusta, työharjoittelusta, vapaaehtoistyöstä ja nuorisovaihdoista ulkomaille
Onko sinulle vinkki kesätekemistä-sivulle? Laita sähköpostia susan.tuulosniemi(at)hel.fi