Martsarin kemianopettaja opeTET:ssä

Opettaja työharjoittelussa? Ehkei opeTET oli ihan sama kuin nuoren, mutta idea on toki sama: eroon kouluarjesta ja tutustumaan ympäröivän maailman työtehtäviin. Oma ajatukseni oli pieni irtiotto ja maisemanvaihdos sekä haistella kahden tyystin eri kokoluokkaa olevaa yritystä ja siellä toimimista. Ja kuinka ollakaan, molempiin liittyy ihmisten mielikuvissa voimakkaasti tietyt tuoksut, niin hyvät kuin pahat.

Panimoyhtiö TuJu toimii Lappeenrannan Harppailassa vanhassa Valion omistamassa kiinteistössä. Oluen paneminen on kemiaa, biologiaa ja tekniikkaa -höysteenä ripaus luovaa kokeilunhalua- joten keski-ikäinen luonnontieteitä opettava mies tunsi olonsa hyvin kotoisaksi työskentelyä seuratessaan. Mikäpä muutenkaan olisi mukavampaa kuin toisten työnteon katseleminen…

TuJu on pieni yhtiö, kahden miehen nyrkkipaja, verstas ja taidetakomo, joka tekee oluita oman pään ja maun mukaan. Panimotilat ovat siistit, teräs kiiltää steriilinä, puuosia on hieman höysteenä ja lämpöeristeenä, räppi raikaa. Ollaan melkein steampunk-tunnelmissa, kun keittokattiloista nouseva höyry kiemurtelee

katonrajaan. Menossa on toiminnan kolmas vuosi ja markkina-asema alkaa olla alueellisesti vakaa, mutta TuJun oluita tuodaan myös pääkaupunkiseudulle ja Tampereen suuntaan. Talous lienee tasapainoilua kaupallisesti kannattavien tuotteiden ja kokeilevampien erien välillä.

Panimomestari Tuomas Mäkiniemi haaveilee toiminnan kasvattamisesta mutta vaikuttaa silti empivältä: tässä projektissa on kiinni niin sydän kuin myös rahat. Yksi oluterä on viitisensataa litraa, noin puolentoistatuhatta pulloa, jotka nekin pitää itse pullottaa ja etiketöidä. No, onneksi kone auttaa siinä sentään, kun sopuisalle päälle sattuu. Uuden olutlain mahdollistamana suunnitelmissa on myös suoramyynnin aloittaminen kesän korvalla. Omien sanojensa mukaan kolmenkympin kriisi sai Mäkiniemen jättämään ravintolakeittiöhommat ja lähtemään oman bisneksen perustajaksi. Yksin on mahdotonta ehtiä tehdä kaikkea. Niinpä Tuomas sai mukaan yhtiöön kaverinsa Jukka Monosen, jonka käsissä on yhtiön rahavirrat, talous, markkinointi, jakelu… Tuomas vastaa tuotteesta, tuotannosta ja on “taiteellinen johtaja”, jolloin Jukan harteille jää se toinen puoli bisneksestä.

Harrastuksesta ammatiksi, se taitaa olla monen pienpanimon perustajan tie. Ja mikäpä siinä, suomalainen panimokenttä on kokenut melkoisen renessanssin viimeisen reilun parinkymmenen vuoden aikana, kun pieniä panimoita on syntynyt sinne tänne vallalla olleen isojen yhtiöiden toiminnan tehostamisen aikakauden jälkeen, jolloin perinteisiä paikallisia panimoita kuopattiin pitkin poikin Suomenniemen. Niin, moni varttuneempi entusiasti muistaa vielä kohun, joka syntyi juuri Lappeenrannan panimon lopettamisesta ja Karjala-oluen boikotoimisen. Mutta sitten suomilätkä otti kyseisen oluen näkyvästi haltuunsa ja miekkoja heristelevien käsien logo alkoi kuulua jokaisen rintamaiden nousevan uroon päähinekuvastoon. Oluen valmistaminen on taas palannut Lappeerantaan! Muitakin pienpanimoitten menestystarinoita on ollut, eikä esimerkiksi Laitilan tai Nokian panimoita enää järin pieniksi osaa kutsua, mutta kilpailu on kovaa ja uusia yrittäjiä kaatuu jättäen henkiin vain ketterimmät, tehokkaimmat, innovatiivisimmat, taloudeltaan vakaimmat… Mikä nyt sitten kunkin kohdalla on käytetty epiteetti. Mutta joku nämäkin tuotteet tekee. Yrittäjähenki jyllää, ajatus omasta tuotteesta, omasta firmasta, ajaa ihmisen työsuorituksiin, joihin ei ehkä toisen leivissä olisi valmis. Suomalaisia pienpanimoita on kiittäminen myös siitä, että yhä useamman suomalaisen mielestä olut ei ole vain laatikollinen tarjouslageria lähimarketista tai keikkuva kärry Tallinnan laivalta.

​​UPM Kaukaan tehdas aamutuimaan: höyryä puskee taivaalle täälläkin, puutavaraa valtavia kasoja ja pinoja, putkia, säiliöitä, oikean ison mittaluokan teollisuuden tunnelmaa! Melkein kuin eilisessä panimossa “äksänteen potenssiin korotettuna”. Samaistusmishahmoni Ville Vauhkonen kertoi toiminnasta ja kuljetti ympäriinsä, näytti paikkoja ja tutustutti biopolttoaineen valmistamiseen. Puhutaanpa kiertotaloudesta tai käytetään mitä hyvänsä kulloinkin muodissa olevaa termiä, niin perusajatus on selkeä: ei ole jätettä, on vain tähteitä ja materiaalien sivuvirtoja, joita voidaan hyödyntää johonkin. Tämä on itse asiassa aihekenttää, josta sain kuulla kattavasti ja mielenkiintoisesti pari kevättä sitten päästyäni MAOL-kemiakisan kautta LUT-yliopistolla (joku muistaa vielä vanhalla nimellä Lappeenrannan teknillinen yliopisto) käymään. Kestävä kehitys, Vihreä kemia… Sitä se on, jollain maapallon kasvavan väestön ja ehtyvien luonnonvarojen välinen epäsuhta pitää kuroa umpeen. Kuinka moni meistä tahtoo leikata elintasoaan? Niinpä. Kuinka moni on valmis näkemään vähän vaivaa tai satsaamaan rahaa tutkimukseen & tuotekehitykseen voidakseen säilyttää nykyisen? Niinpä.

Tärkeä esille tullut asia oli periaatteessa vanha tuttu: yliopistosta tai korkeakoulusta hankittu tutkinto ei lyö leimaa kantajaansa loppuiäksi vaan työtehtävät ja -nimikkeet voivat olla mitä moninaisimmat, tärkeintä on henkilön sopivuus ja motivaatio, kyky ja halu omaksua uusia asioita ja kehittyä sekä kehittää. Mielestäni tämä on tärkeä viesti lukionuorille, jotka painivat jatko-opintosuunnitelmiensa kanssa. Lue perusteet kunnolla ja lähde opiskelemaan tiedettä tai tekniikkaa avoimella asenteella, kyllä halukkaalle työtehtäviä löytyy. Opinnot tai duunit voivat heittää sinut toiselle puolelle Suomea, mutta se on normaali osa aikuistumista. Sosiaalinen ympäristö muovautuu läpi elämän, tulevaan puolisoon voi törmätä yllättävässä paikassa, ura ulkomailla aukeaa aktiiviselle ja lapsuuden kotikulmille voi palata, mikäli muualla tuntuu pahalta.

Opettajalle tällainen oma “TET-jakso” tuo tervetullutta vaihtelua opetuspäivien jatkumoon sekä lisää näköaloja oman aineen mahdollisuuksiin nuoren myöhemmässä urakaaressa. Pientä viitsimistä vaaditaan, jotta työasiat tulee hoidettua säällisesti normisuorittajan tampatessa tomuttuneita aivojaan, kuten myös työpaikan hankkimisessa ja käytänteistä sovittaessa. Mutta hei, sitähän nuoriltakin edellytetään, joten kyllä open pitää samaan pystyä. Käytännön vinkki olkoon, että sovi kaikki hyvissä ajoin etukäteen yksityiskohtia myöten ja tee selväksi, mitä tahdot. Yritä painottaa, ettet ole taakka äläkä sido liikaa kenenkään aikaa. Seuraa ja osallistu, kulje mukana, tee ja osallistu, mikäli sellaiseen annetaan mahdollisuus. Palaa tuulettuneena töihin takaisin. Repeat.

Kirjoittaja Klaus Salo toimii Martinlaakson lukiossa kemian opettajana