Tiimipedagogiikkaa Lappeenrannassa
Vierailu 31.10.2018
Lappeenrantaan tarjosi kolme tapaa toteuttaa tiimioppimista. Lappeenrannan Lyseon lukio, Kimpisen lukio ja Saimaan ammattikorkeakoulu esittelivät toimintaansa; tiimioppimisen jakso, tiimioppimisen kursseja tai AMK opiskelu tiimiyrittäjänä. Päivän kruunasi Kimpisen lukion opiskelijoiden tapaaminen kurssitilanteessa.
Kello 6.45. Starttasimme Tunne Työ hankkeen asiantunijaopettajien ja opinto-ohjaajien kanssa Helsingistä ja aloitimme matkan kohti Lappeenrantaan. Aamun valjetessa tuuliseksi ja sumuiseksi, oli hyvää aikaa vaihtaa kuulumisia linja-auton kyydissä.

Kello 10. Saavuimme Lappeenrantaan Kimpisen lukiolle ja meidät ohjattiin kahvikuppien kanssa saliin, jossa Niina Hämäläinen kertoi tiimiryhmässä opiskelusta. Lappeenrannan lyseo on toteuttanut tiimipedagogiikkaa muodostamalla erilaisia ainepareja/-kolmikkoja, kuten kemia ja biologia, tai uskonto ja historia. Jokaisessa jaksossa on toteutettu yksi ainepareista muodostunut tiimikurssi. Lukujärjestykseen tiimikurssit on sijoitettu peräkkäin, jotta yhteistyö toimii sujuvasti. Opettajat myös korostivat yhteissuunnittelun ja yhteisten sääntöjen tärkeyttä.
Mukana esittelyssä oli neljä opiskelijaa, jotka kertoivat kokemuksiaan tiimioppimisesta. Tiimiryhmässä oppimisen hyviksi puoliksi listattiin mm. oppimisen syveneminen, flow-tilaan pääseminen, jatko-opinto- ja työelämätaitojen karttuminen, yhteisöllisyys, vastuun ottaminen, näkemysten laajeneminen ja erilaisten näkökulmien kuuleminen.

Seuraavaksi Hanna Buuri, Niina Kuhanen, Paavo Mustonen, Katariina Holm ja Pauliina Borgström kertoivat Kimpisen lukion tiimijakson rakenteesta ja toteutuksesta. Kimpisen lukiolla tiimipedagogiikka oli keskitetty lukuvuoden toiseen jaksoon, joka oli parhaillaan puolessa välissä. Jakson aikana kaikki ensimmäisen lukuvuoden lukiolaiset suorittivat opintonsa ohjausryhmässä. Seitsemän ohjausryhmää oli jaettu tiimijaksoon valittujen kurssien perusteella joko Hyviksiin tai Pahiksiin. Hyviksien tiimijaksolla opiskeltiin liikuntaa, fysiikkaa, matematiikkaa, psykologiaa, ATK:ta ja Opoa. Pahikset taas opiskelivat musiikkia, maantietoa, historiaa, matematiikkaa, ATK:ta ja Opoa. Tiimijaksolla opiskelijat saavat tehtäviä, jotka yhdistelevät tiimijakson kurssien sisältöjä. Yhteisen viikkotuotoksen lisäksi opiskelijat tekevät yksilötehtäviä. Opiskelijoiden lukujärjestys koostuu yhteisistä osuuksista, kuten johdannosta ja viikkotuotoksen ohjeistuksesta, sekä erilaisista pajatyöskentelyistä, sekä tiimityöskentelytunneista. Jokaisen viikon päätteeksi opiskelijat suorittavat myös arviointia omasta ja ryhmänsä työskentelystä, sekä oppimisesta.

Kello 12.15. Lounaan jälkeen saimme kierrellä tiimijakson luokissa, katsella opiskelijoiden työskentelyä, sekä jutella heidän kanssaan. Pahikset työstivät erilaisia pelejä, kuten lautapeliä, jossa tuli yhdistellä useita eri oppiaineita. Eräässä pelissä nappulat liikkuivat keskiaikaisen kylän ympärille rakennetulla muurilla. Osa muurin kulkuruuduista oli mustia: ”Siinä on musta surma. Pelaaja kuolee heti.” Hyvikset taas jatkoivat Mars-vihkonsa työstämistä, jossa muun muassa tuli suunnitella astronauteille kunto-ohjelma ja toteuttaa sitä itse tai tutkia Mars-mönkijän kulkua planeetan pinnalla. Vaikka monilla viikkotuotoksena tehtävä työ oli vasta aluillaan, tuntuivat opiskelijat olevan rauhallisia; jäljellä oleva aika riittäisi kyllä työn valmisteluun. Tiimioppimisen luokista kuului iloista naurua ja oppilaat keskittyivät töihinsä. Tiimioppiminen tuntui oppilaista kivalta vaihtelulta ja eräs opiskelija kertoi pitävänsä tiimioppimisesta, koska yhdessä tekeminen on helpompaa, kuin tavallinen opiskelu. On myös kuulemma helpompi keskittyä yhdessä ratkaisemaan annettuja tehtäviä, kuin etsiä tietoa itsenäisesti.

Kello 13. Tiimipedagogiikan päivän päätti Jaani Väisänen ja Saimaan ammattikorkeakoulun tiimiyrittäjyyden esittely. Miltä kuulostaisi korkeakoulu, jossa ei ole kursseja, eikä tenttejä? Saimaassa markkinointia opiskellaan perusopintojen jälkeen osuuskunnissa, jotka suorittavat opintoja tekemällä töitä. Viikko koostuu kahtena päivänä pidettävistä treenitunneista ja yhdestä kokouksesta. Muuten opiskelijan lukujärjestys näyttää tyhjältä, mutta todellisuudessa opiskelijat työstävät muun ajan saamiaan toimeksiantoja. Opintopisteitä kerrytetään projekteihin käytettyjen tuntien mukaan. Lisäksi opiskelijan tulee lukea yksi alan kirja kahteen viikkoon ja kirjoittaa kirjaessee.
Esittely jää pyörimään mielenpäälle; aina kurssimuotoinen opiskelu ja tenttien suorittaminen eivät ole välttämättömiä. Kuinka paljon lukio voisi ottaa tästä mallia?
Kello 14.15. Matka kohti Helsinkiä alkoi. Autossa käytiin läpi päivän antia. Vastaanotto oli innostunutta ja päällimmäisenä mieleen jäi opiskelijoiden kohtaamiset aidossa ympäristössä. Kuulimme erilaisista tavoista toteuttaa tiimipedagogiikkaa ja lisäksi kuulimme kummankin lukion opiskelijoiden mielipiteitä; tiimioppiminen on antoisaa ja siinä oppii arvokkaita taitoja tulevaisuuteen. Myös opettajat painottivat tiimipedagogiikan tarjoavan vaihtelua, mutta ennen kaikkea ajattelivat tiimipedagogiikan olevan jotain enemmän, kuin osiensa summa.
Kello 17. Saavuimme Helsinkiin. Takana antoisa reissu ja paljon ajatuksia.
Kiitos kaikille matkaan osallistuneille ja Lappeenrannan väelle reissun mahdollistamisesta!
Täältä löydät avointen ovien materiaalit.
Katso Hannan ja Niinan video tiimioppimisesta tiimiryhmän ja tiimijakson esittelyjen kautta (Kesto 27:39).