Uusi kurssi tuunattuna Tuottajat-yrityscasella

Tuottajat eli virallisemmin Storia Productions Oy on tapahtuma- ja sisällöntuotantoon sekä artistimanagerointiin erikoistunut startup-yritys, joka esittäytyi Tunne työ – suunnittele ura -hankkeen Helsingin kehittämistiimille tammikuussa 2018. Tällöin hankkeessa mukana olevien lukioiden opettajilla oli mahdollisuus lähteä mukaan uuteen yritysyhteistyöhön heidän kanssaan.

 

Innostuimme Helsingin kielilukiossa tästä mahdollisuudesta, sillä olimme jo aiemmin lukuvuoden aikana käynnistäneet Tunne Työ-hankkeen tiimoilta uudet työelämälähtöiset kurssit ”Markkinointi ja myynti” ja ”Communications and negotiation skills” yhteistyössä Taloudellisen tiedotustoimiston TAT:n kanssa. Näistä ensimmäinen sopi erinomaisesti yhteistyön pohjaksi, joten psykologian ja yhteiskuntaopin opettaja Marko Särkilahti alkoi suunnitella yhteistyötä Tuottajien kanssa.

 

Opiskelijaryhmät laatimaan sosiaalisen median markkinointisuunnitelmaa

 

Päädyimme toteuttamaan viisi kurssin oppituntia (5x75min) yhteistyössä Tuottajien kanssa. Toukokuussa Jessica Häyhä ja Johanna von Hertzen kävivät kurssilla kertomassa innostavasti sosiaalisen median markkinoinnista, tapahtumatuotannosta ja yritystarinastaan. He antoivat samalla opiskelijaryhmien ratkaistavaksi casen, jossa tehtävänä oli laatia sosiaalisen median markkinointisuunnitelma opiskelijoiden valitsemalle tapahtumalle. Jessica ja Johanna ohjasivat työtä alkuun. Kurssin seuraavilla kahdella tunnilla opiskelijat tekivät työtä opettajan ohjauksessa. Neljännellä tunnilla kehitimme presentaation esittämisen taitoja. Viidennellä tunnilla Tuottajat palasivat lukiolle ja opiskelijat pääsivät esittelemään ratkaisuehdotuksensa. Tällöin opiskelijat saivat alan ammattilaisilta eli Tuottajilta palautetta ratkaisuistaan. Tuottajat puolestaan saivat tietoa nuorten näkemyksistä siitä, miten heitä voisi parhaiten tavoittaa sosiaalisen median kautta.

 

Yhteistyön avulla työelämätaitoja ja ilmiöoppimista

 

Yhteistyö Tuottajien kanssa toteutti kolmea tavoitetta. Ensinnäkin se tarjosi opiskelijoille motivoivan tehtävän: todellisen työelämä-casen. Toiseksi se kehitti olennaisia työelämätaitoja: luovuutta, ongelmanratkaisutaitoa, tiimityötä ja esiintymistaitoa. Kolmanneksi se toteutti ilmiöoppimista, jossa opiskelijoilla oli mahdollisuus näyttää kurssilla, opiskeluissa ja muutenkin elämässä hankittua osaamista. Kurssiyhteistyö työelämätoimijan (yritykset, julkinen sektori tai kolmas sektori) kanssa voisi mielestäni onnistua myös osalla valtakunnallisilla syventävillä tai pakollisilla kursseilla, vaikka nyt kyseessä olikin soveltava kurssi.

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Featured Posts

Kesätekemistä lukiolaisille – töitä tai uusia taitoja

January 14, 2019

1/1
Please reload

Recent Posts