Blogi

Alkulämppä

Kun natiaisena asui Pirkkolan urheilupuiston vieressä, ei vielä aavistanutkaan, kenen kanssa nuoruuden joutoaika tulikaan vietettyä. Kotikaduilta kerättiin porukka kasaan ja urheiluvälineet fiiliksen ja vuodenajan mukaan. Omakotitaloyhdistyksen pesäpallokamat...

Helsingin medialukio on lähtenyt keväällä mukaan EU-hankkeeseen Tunne Työ - suunnittele ura. Ensimmäinen tapahtuma hankkeen tiimoilta järjestettiin torstaina 23.8.2018.

Lukionsa aloittaneet opiskelijat viettävät perinteisesti elokuussa tutustumispäivää ja muiden vuosiku...

Mitä tapahtuu kun lukiorehtorit ja yritysjohtajat lähtevät varjostamaan toistensa työpäiviä? Mitä eroa on yksityisen sektorin ja julkisen sektorin johtamisessa? Millaisia johtamisen työkaluja rehtorit ja yritysjohtajat voivat saada toisiltaan?
 

Tästä lähdetään ottamaan...

Tulevaisuuspäivä järjestettiin ensimmäistä kertaa Sibelius-lukiossa 18.5.2018. Päivän aikana kuultiin sekä tulevaisuudentutkija Sirkka Heinosen luento sekä peräti 17 alumnin oma uratarina. Päivään osallistui toistasataa Sibelius-lukiolaista, ja päivän aikana he työsken...

Nuori Yrittäjyys ry (NY) on mukana Tunne Työ-hankkeessa ja tarjoaa lukiolaisille NY Vuosi yrittäjänä –kurssin, oppimisympäristön, jossa on mahdollista hyödyntää käytännössä lukiossa oppimiaan taitoja sekä kehittää ongelmanratkaisukykyä, päästää luovuus valloilleen ja v...

Tunne Työ-hankkeen ensimmäinen vuosi on saatu päätökseen ja kesän jälkeen on alkamassa hankkeen toinen lukuvuosi. Menneenä lukuvuonna 2017-2018 hankkeessa lähdettiin kokeilemaan erilaisia uusia työelämäyhteistyön toimintamalleja sekä jatkokehitettiin lukioiden jo olema...

Please reload

Viimeaikaiset julkaisut
Please reload

Arkisto