Blogi

05.12.2019

Lukioiden työelämälähtöisellä pedagogiikalla ja työelämäyhteistyöllä toteutetaan opiskelu- ja työskentelytapoja, jotka laajentavat opiskelijoiden osaamista jatko-opinnoissa ja työelämässä tarvittaviin taitoihin. Lukioiden työelämäyhteistyö voi olla muun muassa yhteisty...

Tunne Työ - suunnittele ura hanke (2017-2019) on toiminta-aikanaan pilotoinut valtavan määrän uusia toimintatapoja, kouluttanut opettajia ja mahdollistanut täysin uusia tapahtumia ja kursseja. Hankkeessa on koottu yli 150 työelämälähtöistä toimintamallia, jotka ovat ka...

Mitä saadaan aikaiseksi, kun toteutetaan hanke, jossa kahdeksan eri osatoteuttajaa viidestä eri kunnasta kehittää lukioon työelämälähtöisyyttä? Yli kahden vuoden ajan hankkeessa on ollut mahdollisuus saada koulutusta, tukea ja yhteistyöverkostoja yhteistyökumppanien lö...

Helsingin kielilukiossa tavoitteena on, että opiskelijalla on lukion aikana säännöllisesti mahdollisuuksia urapohdintaan ja työelämävalmiuksien kehittämiseen. Lukuvuonna 2018-2019 työelämäyhteyksiä kehitettiin monella osa-alueella ja tässä blogissa on poimintoja niistä...

Mitä työkaluja lukion rehtori voi saada johtamiseen yrityselämästä? Millaista osaamista yritysjohtajat saavat rehtoreilta? Lähde mukaan

johtamisvarjostukseen ottamaan selvää! Etsimme lukiorehtoreille innokkaita yritysjohtajia vertaismentorointipareiksi. Ilmoittautu...

28.03.2019

Tervetuloa mukaan LinkedIn-koulutukseen Perhoon. Koulutus on erinomainen tapa syventää omaa työelämäosaamista.

"Elämme digiyhteydenpidon ja -verkostoitumisen kulta-aikaa. LinkedIn kasvaa Suomessa vauhdilla ja kyseinen palvelu on muuttunut nopeasti kiinnostavaksi työeläm...

Millaisia toimintamalleja hankkeessa on kehitetty? Missä olemme onnistuneet? Mitä olemme oppineet? Mitkä ovat kehittämiskohteemme? Entä miten jakaa hyviä ideoita muille?

Asiantuntijaopettajia ja -opinto-ohjaajia hankkeen koulutusohjelmassa Helsingin kaupungin museon kas...

Mitä työkaluja lukion rehtori voi saada johtamiseen yrityselämästä? Millaista osaamista yritysjohtajat saavat rehtoreilta? Lähde mukaan ottamaan selvää!

Lukiorehtoreiden ilmoittautuminen johtamisvarjostukseen on auki 1.4. asti

Tunne Työ etsii paraikaa yhdeksää innokas...

Millaisia toimintamalleja hankkeessa on kehitetty? Missä olemme onnistuneet? Mitä olemme oppineet? Mitkä ovat kehittämiskohteemme? Entä miten jakaa hyviä ideoita muille?

Asiantuntijaopettajia ja -opinto-ohjaajia hankkeen koulutusohjelmassa Helsingin kaupungin museon kas...

Oletko toteuttanut oppilaitoksessasi kampanjan eri urapoluista? Oletko vieraillut yrityksessä? Oletko varjostanut asiantuntijaa? Oletko koonnut oppilaitokseen työelämätiimin, kirjoittanut työelämälähtöisen strategian, toteuttanut yrityksen kanssa yhteistyökurssin tai s...

Please reload

Viimeaikaiset julkaisut